Kaikilla kesätöillä on merkitystä

Kesällä tehty työ on hyödyllistä uratavoitteiden toteutumisen kannalta. Silloinkin kun työ ei ole opintoja vastaavaa. Jokaiselta työpaikalta saat taitoja, joista on tulevaisuudessa sinulle hyötyä.

”Tavoite: Kesäduuni omiin opintoihin liittyvistä tehtävistä, tuotantotöistä tehtaasta tai harjoittelijan tehtävistä laboratoriosta. Todellisuus: Työ jäätelökioskin myyjänä tai pikaruokapaikan ravintolatyöntekijänä.”

Oman alan kesätyöpaikkaan kiinni pääseminen ei ole tänä päivänä mikään läpihuutojuttu, sillä hakijoita on paljon suhteessa avoimiin työpaikkoihin. Kun opintoihin liittyvä unelmahomma menee pari vuotta kauemmin opiskelleelle tyypille, voi olla huojentavaa tiedostaa, että kaikki työkokemukset ovat työelämän jatkopolkujen kannalta tärkeitä. Siksi myös monipuolinen kesätyönhaku kannattaa.

Opintojen aikana kartuttamaasi työkokemusta kannattaa ajatella osaamisena, jolla täydennät työelämän työkalupakkiasi, koulutuksesi ja muun aktiivisuuden lisäksi. Mitä monipuolisempi työkalupakista opintojen aikana muodostuu, sitä enemmän sinulla on käytössä työkaluja tulevien työnantajien vakuuttamiseksi.

Työkalupakkisi täyttyy työkokemusten myötä erilaisella osaamisella: substanssiosaamisella sekä työelämätaidoilla. Muut kuin oman alan työtehtävät vahvistavat ennen kaikkea työelämätaitojasi kuten palveluasennetta, organisointi- ja ongelmanratkaisutaitoja sekä paineensietokykyä. Nämä taidot ovat universaaleja, ja voit hyödyntää niitä työpaikasta riippumatta.

Vincitillä rekrytointien parissa työskentelevä Saana Rossi pitää myös muun kuin oman alan työkokemusta tärkeänä, erityisesti nuorten osaajien kohdalla, joilla oman alan työkokemusta on vielä vähän. ”Kokemus työelämästä auttaa tunnistamaan omia työelämän motivaatiotekijöitä sekä kehittää nuorten osaajien työskentelytapoja, kollegojen ja tiimien kanssa toimimista ja asiakastyö- sekä projektitaitoja. Tämä on tärkeää ja helpottaa työskentelyä myöhemmin tulevaisuudessa.”

Muissa kuin oman alan töissä pääset myös tutustumaan eri toimialoihin, ja erilaisiin yrityskulttuureihin. ”On hyvä ymmärtää muita toimialoja, ja laajentaa sitä kautta omaa katsantokantaansa ja tietämystään”, toteaa myös Rossi.

Aiemman työkokemuksen perusteella tulevat työnantajasi myös jo tietävät, että työelämän pelisäännöt ja vastuut ovat sinulle tuttuja. Eikä siitäkään varmasti haittaa ole, että potentiaalinen työnantaja saattaa mieltää sinut aktiivisen oloiseksi tyypiksi, olethan jaksanut paiskia hommia vaativien opintojen lisäksi.

Ei siis ole lainkaan huono juttu, jos vielä tänä kesänä työkalupakkisi ei täyty varsinaisesta omaan alaasi liittyvästä osaamisesta. Oikeastaan, muu kuin oman alan työkokemus voi tulevaisuudessa toimia Rossin mukaan yllättäen jopa työnhakusi timanttina: ”Ties vaikka tulevaisuudessa omat asiakkaasi ovat alalta, jossa olet itse nuorempana työskennellyt. Tästä on todennäköisesi sinulle merkittävää hyötyä.”

 

Teksti: Maisa Holm
Kuva: Getty Images

Author

Työkirjan toimitus

Parhaat vinkit työnhakuun ja uraan. Blogissa haluamme antaa tietoiskuja, kertoa tarinoita ja tuoda työnhaun tuoreimmat uutiset juuri sinulle.

Vinkkejä työhakemuks