TYÖNHAUN MATERIAALIT

Aloittaessasi työnhaun on tärkeää, että käyttämäsi materiaalit, CV, hakemus ja portfolio, ovat kunnossa. Ne toimivat käyntikorttinasi työnantajalle, ja kertovat työkokemuksesi, aikaansaannostesi, osaamisesi ja taitojesi lisäksi, millainen olet ihmisenä ja työntekijänä. Anna itsestäsi mahdollisimman hyvä kuva! Muista kuitenkin, että yhtä oikeaa mallia tai tapaa tehdä ei ole olemassa, vaan oleellisempaa on, että kirjoitat omakohtaisesti, selkeästi ja helppolukuisesti. Räätälöi tekstisi haettuun työpaikkaan sopivaksi ja muista noudattaa työnantajan antamia hakuohjeita.

CV

MIKÄ ON CV:N TARKOITUS?

CV kertoo sinusta perusasiat: koulutus, työkokemus, vastuut, aikaansaannokset, erityiset taidot ja sen mitä teet vapaa-ajallasi. Lukija saa sen avulla sinusta kuvan tiivistetyssä muodossa. Muista laittaa myös yhteystietosi, jotta sinut voidaan tavoittaa.

MIKÄ ON HYVÄ PITUUS CV:LLE?

Rakenna CV:si sisältö edellä, mutta suositeltu maksimipituss opiskelijan CV:lle on 2 sivua. Hakijoita tiettyyn tehtävään saattaa olla paljon, joten rekrytoijilla ei ole aikaa tuhottoman pitkille CV:ille.

PITÄÄKÖ CV OLLA SUOMEKSI VAI ENGLANNIKSI?

CV on hyvä olla molemmilla kielillä, sillä työtehtävää haetaan lähtökohtaisesti työpaikkailmoituksen kielellä.

ONKO CV:SSÄ HYVÄ OLLA VALOKUVA?

Se on erittäin suositeltavaa. Valokuva antaa rekrytoijalle monipuolisemmin kuvan hakijasta ja auttaa muistamaan hänet paremmin. CV:n kuvaksi varmin valinta on hyvälaatuinen ja luontevan positiivinen kasvokuva.

VOIKO TYÖN MAINITA CV:SSÄ, JOS SIITÄ EI OLE TODISTUSTA?

Ehdottomasti. Voit tarvittaessa pyytää työtodistusta myös jälkikäteen, sillä työnantajalla on velvollisuus antaa työtodistus vielä 10 vuoden ajan työsuhteen päätymisen jälkeen.

VOIKO MAINITA SELLAISESTA TYÖSTÄ, JOTA EN OLE TEHNYT TYÖSUHTEESSA?

Kannattaa ihmeessä mainita kaikista kokemuksista, jotka ovat kartuttaneet osaamistasi. Harrastukset, luottamustehtävät, sukulaisten yrityksissä auttaminen, vapaaehtoistyö jne. voivat olla tärkeää työkokemusta.

MITEN OSAAMISTODISTUKSET (ESIM. TYÖTURVALLISUUSKORTTI) MERKITÄÄN CV:HEN?

Niissä korteissa, joissa on viimeinen voimassaolopäivä, merkitse se näkyviin. Korteissa, jotka ovat toistaiseksi voimassa, oleellista on myöntämispäivä.

VOIKO CV:SSÄ VIITATA VERKOSSA OLEVAAN LISÄTIETOON?

Jos sinulla on LinkedIn-profiili, portfolio tai jotain muuta työnhakusi kannalta oleellista materiaalia verkossa, voit laittaa niihin linkin CV:stäsi.

VOIKO VARUSMIESPALVELUKSEN / SIVIILIPALVELUKSEN MERKITÄ CV:HEN?

Kyllä, kaikki kokemus ja muu koulutus on mainitsemisen arvoista. Työnantajaa saattaa myös kiinnostaa, onko palveluksesi vasta edessäpäin.

MITEN MERKITÄ VANHEMPAINVAPAA CV:HEN?

Voit joko mainita siitä erikseen CV:si työkokemuskohdassa tai viitata lapsiisi ja heidän syntymäaikoihinsa yhteystietojesi kohdalla. Kokeile, mikä omassa CV:ssäsi tuntuu parhaalta tavalta.

MIKSI REKRYTOIJAA KIINNOSTAA, MITÄ TEEN VAPAA-AJALLA?

Harrastukset ja muut kiinnostuksen kohteet antavat kuvaa persoonallisuudestasi. Ne voivat joskus olla eduksi hakemaasi tehtävään. On myös tärkeää, että teet jotain muutakin kuin opintoja ja töitä.  

MISTÄ LÖYDÄN ESIMERKKEJÄ CV:EISTÄ?

Olemme tehneet sinulle esimerkkejä CV:eistä työnhakutarinoiden muotoon. Esimerkkejä on myös ruotsiksi ja englanniksi.

Työhakemus

MITEN EROAA CV:STÄ?

Hyvä työhakemus vastaa kysymykseen, miksi CV kannattaa lukea läpi. Hyvä hakemus ei toista väkinäisesti CV:n sisältöä, vaan nostaa siitä esiin haettavan tehtävän kannalta tärkeimmät asiat – mahdollisimman myyvästi. Siinä vakuutetaan lukija hakijan motivaatiosta kyseiseen tehtävään sekä tuodaan esiin hakijan työpersoonallisuutta eli luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia työssä.

MIKSI YKSILÖLLISYYS ON TÄRKEÄÄ?

Mitä enemmän hakemus on räätälöity haettuun tehtävään, sen tehokkaammin se herättää lukijan kiinnostuksen. Positiivisen ennakkoluuloton ja reipas asenne ovat aina valttia työnhaussa eikä sitä kannata hakemuksessakaan piilotella! Palkkatoivetta ei työhakemukseen kannata laittaa, jollei sitä ole erikseen pyydetty: tässä vaiheessa kilpaillaan vasta työhaastatteluun (tai sitä edeltävään puhelin-/Skype-/videohaastatteluun) pääsemisestä, liika aktiivisuus asiassa voi antaa hakijasta väärän kuvan.

MITÄ KIRJOITAN HAKEMUKSEEN?

Työhakemuksen ei tarvitse olla pitkä, varsinkaan jos sen sisältö alkaa vähääkään vesittyä turhasta informaatiosta. Jo muutamallakin lauseella voi saada erinomaisen hakemuksen (kuka olen, miksi haen tehtävään ja miksi olisin varteenotettava kandidaatti tehtävään). Lyhyen hakemuksen voi tehdä suoraan sähköpostiin tai rekrytointilomakkeen vapaaseen tekstikenttään, mutta CV:n on oltava liitteenä. Lyhyt, positiivinen ja osuva saateviesti pesee pitkän, virallisen ja rönsyilevän hakemuksen mennen tullen!

MISTÄ LÖYDÄN ESIMERKKEJÄ?

Olemme tehneet esimerkkihakemuksen, jota ei kannata suoraan kopioida, mutta josta voit saada hyviä vinkkejä.

Portfolio

MIKÄ PORTFOLIO ON?

Portfolio on työnäytekansio, jonka tarkoituksena on esitellä kokoajansa osaamista. Sitä käytetään haettaessa töitä tai opiskelupaikkaa, oman ammatillisen kehittymisen seurannassa ja opitun itsearvioinnissa.

Aiemmin portfolio oli fyysinen kansio, jossa työnäytteitä säilytettiin, mutta nykyään muoto on yleensä sähköinen. Nykyään vastaanottaja odottaa todennäköisimmin saavansa linkin, joka vie helposti selattavalle sivustolle.

MIKSI JA MILLOIN PORTFOLIOTA TARVITAAN?

Portfolion avulla voit saada haastattelukutsun helpommin: visuaaliset todisteet tehdyistä projekteista ovat uskottavampia kuin lista adjektiiveja hakukirjeessäsi. Sen avulla voit näyttää konkreettisesti, millaisia töitä olet tehnyt aikaisemmin.

Vaikka portfoliota ei olisi erikseen pyydetty, kannattaa se silti ottaa haastatteluun mukaan ja nostaa esille sopivassa kohdassa. Lisää sähköisen portfolion linkki myös CV:hen ja LinkedIn-profiiliin, jolloin haastattelijalla on mahdollisuus käydä katsomassa sitä jo ennen haastattelua.

MITÄ PORTFOLIOSSA OLISI OLTAVA?

Portfoliossa tuot esiin parhaat työsi eli niiden määrä ei korvaa laatua. Kannattaa ottaa mukaan vain olennaiset työt kuhunkin haettavaan tehtävään. Vastaanottaja odottaa pääsevänsä mahdollisimman nopeasti käsiksi oleelliseen materiaaliin. Tee siis looginen rakenne portfolioon.

Vanhimmat työt kannattaa poistaa tai ainakin otsikoida siten, ettei niitä vahingossakaan tulkita uusimmiksi. Jos olet tehnyt töitä yhteistyössä muiden kanssa, on oleellista kertoa selkeästi, mistä olet ollut itse vastuussa, joten mainitse roolisi jokaisen projektin kohdalla.

MITEN ALOITAN OMAN PORTFOLION KOKOAMISEN?

Ennen oman portfolion luomista käytä hetki siihen, että selailet muiden osaajien sivuja pohtien, mikä toimii ja mikä ei. Verkosta löytyy erilaisia portfolioalustoja, joita voit käyttää apunasi. Esimerkiksi taiteellista osaamistasi esitellessä DeviantArtin ja ArtStationin kaltaisten ilmaisten alustojen kautta pääset helposti alkuun.

LinkedIn-profiili

LinkedIn on erinomainen työkalu työnhakuun ja verkostoitumiseen. Palvelu on kasvattanut suosiotaan tasaiseen tahtiin Suomessa ja myös monet rekrytoijat käyttävät palvelua uusien työntekijöiden löytämiseen. Varmista, että päivität LinkedIn-profiilisi tasaisin väliajoin.

VALOKUVA

Kuva on erittäin tärkeä osa LinkedIn-profiilia useammastakin syystä. Kun lähetät LinkedIn-kutsun entuudestaan tuntemallesi henkilölle, saat todennäköisesti helpommin hyväksynnän kutsuusi, kun sinut tunnistetaan kuvan perusteella. Ennen kaikkea kuva tekee profiilistasi inhimillisemmän ja helpommin lähestyttävän. Valitse profiiliisi siisti, selkeä ja asiallinen kasvokuva.

OTSIKKO / HEADLINE

Nimesi alapuolella oleva otsikko kertoo, kuka olet työelämässä tai mitä tavoittelet seuraavaksi.

• Kirjoita otsikkoon ydinosaamisesi ja nykytilanteesi.

• Lisää otsikkoon avainsanoja, joilla haluat tulla löydetyksi, esim. Environmental Engineer with Management Experience | Wastewater & Sludge Treatment | Energy Efficiency | Design Control

• Kerro avoimesti, jos olet työnhaussa, esim. Student of Electrical Engineering at Aalto University | Looking for new opportunities

SIJAINTI / LOCATION

Rekrytoijat käyttävät sijaintia kriteerinä kandidaattien etsimisessä. Valitse sijainti sen mukaan, miltä alueelta etsit töitä. Jos päättelet opintoja ulkomailla, mutta etsit töitä Turun seudulta, niin laita sijainniksi Turku.

TIIVISTELMÄ / SUMMARY

Profiilin yläosaan voit lisätä yhteenvedon, joka on erinomainen paikka korostaa ydinosaamistasi, tai sitä minkälaista työtä tällä hetkellä haet. Tarkoitus on tiivistää olennainen omasta osaamisesta. Yhteenvedon perusteella profiilin katsoja päättää, haluaako hän lukea sinusta lisää.

• Esimerkkejä asioista mitä voit mainita summary- osiossa:
• Mitä tällä hetkellä teet ja työn edellyttävää ydinosaaminen: Mitä, milloin, miksi, missä ja millä?
• Mitkä ovat tärkeimmät saavutuksesi ja aikaansaannoksesi?
• Mitkä ovat tavoitteesi?
• Mitkä ovat vahvuutesi?
• Kuvaile tapasi tehdä työtä ja persoonallisia piirteitä.
• Jos etsit töitä, sano se! Kuvaile mitä haluat tehdä, mikä sinua kiinnostaa, mihin suuntaan haluat suunnata urasi jatkossa.
• Yhteystiedot; miten sinuun voi olla yhteydessä?

YOUR ARTICLES AND ACTIVITY

My activity -osiossa näkyvät viimeiset statuspäivityksesi. Tätä osiota kannattaa hyödyntää, koska sinun päivityksesi vahvistavat asiantuntijuusalueitasi. Kirjoita jostain sinulle tärkeistä aiheista blogitekstejä, kommentoi ja jaa muiden julkaisuja. Kaikki tämä jää näkyviin My activity-osioon.

TYÖKOKEMUS / EXPERIENCES

Tähän osioon voi hyvin lisätä palkkatöiden lisäksi myös kesätyöpaikat,  työharjoittelut, sekä koulussa tehdyt projektit.

• Kerro konkreettisesti tehtävät ja omat vastuut: ”Mitä teit, missä, milloin”.
• Tarvittaessa kirjoita lyhyt esittely työnantajasta
• Keiden kanssa työskentelit ja mitä työvälineitä käytit.
• Kerro työssä saavutetut tulokset ja aikaansaannokset.
• Listaa mielenkiintoisia faktoja, lukuja ja tilastoja.
• Minkälaista palautetta sait?

KOULUTUS / EDUCATION

• Lisää Lukio ja yliopistotutkinnot.
• Linkitä yliopistoon, niin listaudut valmistuttuasi alumniksi.
• Mainitse pää- ja sivuaineet, kurssikokonaisuudet!

OSAAMINEN / SKILLS & ENDORSEMENTS

Täytä skills-osio niin laajasti kuin pystyt. Kun olet listannut taitosi, muut käyttäjät voivat antaa sinulle suosituksia.

Huomaa, että ilman osion auki klikkaamista näkyy vain kolme ensimmäistä osaamista. Varmista, että ne ovat ne, jotka ovat sinulle tärkeimmät.

Muista vastavuoroisuus ja anna muillekin suosituksia!

SUOSITUKSET / RECOMMENDATIONS

Voit pyytää ja saada kirjallisia suosituksia. Näillä tuovat LinkedIn-profiiliisi lisäarvoa, jota muun tyyppisessä CV:ssä ei yleensä ole.

Suositus voi olla esimieheltä, mutta myös kollegalta, opiskelukaverilta, alaiselta, yhteistyökumppanilta, asiakkaalta…

MUUT OSIOT / ACCOMPLISHMENTS

Kielitaito: Kielet kannattaa lisätä varsinkin, jos toimit kansainvälisissä tehtävissä tai haluat siirtyä niihin.

Organizations: Esimerkiksi yhdistykset, ainejärjestöt, järjestäytyneet yhteisöt, Kuvaile mitä siellä teit, omat vastuualueesi ja kerro esimerkki tekemisistä.

Courses: Yleensä täydennyskoulutusta, perustutkinnon aikana voi listata kursseja, jotka liittyvät asiantuntijana profiloitumiseen, esim. kielikurssit.

Certifications: yleensä täydennyskoulutusta, esim. kaikki laatuosaaminen, pätevyydet, labrastandardit, hygieniapassit ym.

Projects: kursseja, ryhmätöitä opiskelun aikana, kerro mitä teit ja miten sitä teit ja kenen kanssa. Oiva käytännön esimerkki projektityökokemuksesta!

Volunteer experience: Tähän osioon voi lisätä palkaton työkokemus, projektit, tapahtumat, tutorointi, mentorointi, sparraus, auttaminen

LinkedIn-vinkit

KIELI

Vaikka LinkedIn on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suosituimmista some-kanavista, ei kielivaihtoehdoista ainakaan toistaiseksi löydy suomea. Pääsääntöisesti suomalaiset käyttäjät tekevät profiilinsa englanniksi. Suomen kielellä tehdään LinkedInissä toistaiseksi vähän hakuja, joten löydettävyyden kannalta profiilin tiedot kannattaa täyttää englanniksi.  

OPEN CANDIDATES

Muista laittaa päälle Open Candidates -täppä, joka kertoo rekrytoijille, että olet työnhaussa. Toiminto sopii hyvin työssäkäyville, sillä se ei näy kuin maksullisissa Recruiter-paketeissa.

OMA VERKOSTO

Kasvata verkostoasi kutsumalla mukaan koulu- ja opiskelukaverit, proffat, harrastuspiirit, perheesi ja sosiaalisen median verkostot.

Lähetä kutsu heti tapaamisen jälkeen, kirjoita verkostoitumispyyntöön saatesanat.

RYHMÄT / GROUPS

Liittymällä LinkedIn-ryhmiin pysyt helposti ajan tasalla siitä mistä omalla alallasi puhutaan.

LinkedIn ryhmäkeskustelujen vieressä sijaitsee Jobs-välilehti missä rekrytoijat välittävät työpaikkailmoituksia. Erityisesti suomalaisissa oman alasi ryhmissä todennäköisyys juuri sinua kiinnostavien työtehtävien löytymiseen on hyvä. Ulkomaille haikailevan kannattaa seurata myös kansainvälisiä ryhmiä.

Oman alan ryhmiä löytyy helposti tutkimalla mutten profiileja. Liity samoihin ryhmiin kuin oman alasi osaajat!

CAREER PREFERENCE

Hyödynnä LinkedInin tarjoama Career Preference -toiminto. Jobs-osiossa on mahdollisuus kertoa, minkälaisia työmahdollisuuksia olet hakemassa, mistä ja miltä toimialalta. Käy täyttämässä toiveesi tulevasta työpaikasta. Saat henkilökohtaisia työpaikkailmoituksia sinulle sopivista tehtävistä. Selkeä kuvaus toiveissa olevasta työpaikasta kertoo rekrytoijalle päämäärätietoisuudesta.

AVAINSANOJA / KEYWORDS

Mistä löydän oman alani avainsanoja?

Etsi vähintään kymmenen sinua kiinnostavaa avointa työpaikkaa ja liitä ilmoitusten tekstit osoitteeseen wordcounter.net. Tämä verkkosivusto laskee kuinka usein sanat näkyvät tekstissä.

Esimerkiksi, jos haluaisit työskennellä ympäristöinsinöörinä, etsi kiinnostavia ympäristöinsinööri työpaikkailmoituksia LinkedInistä tai monster.fi-sivustolta.

Yllä olevan esimerkin mukaan tulee seuraava luettelo avainsanoista:
1. Insinööri 61 (9%) 2. projekti 52 (8%) 3. jätevesi 42 (6%) 4. kokemus 41 (6%) 5. ympäristö 41 (6%) 6. hallinta 34 (5%) 7. suunnittelu 31 (5%) 8. energia 30 (5%) 9. kielitaito 30 (5%) 10. yhteistyötaidot 27 (4%)

Wordcounter.net-avainsanojen perusteella seuraava otsikko voisi olla asianmukainen: Environmental Engineer with Management Experience | Wastewater & Sludge Treatment | Energy Efficiency 

Tämä otsikko ei ainoastaan selitä lukijalle, millaisista tehtävistä olet kiinnostunut, mutta näyttää myös osaamisalueitasi. Avainsanoja kannattaa ripotella LinkedIn profiilin eri osiin.

Rekrytointijärjestelmät

MIKÄ REKRYJÄRJESTELMÄ?

Monella isommalla yrityksellä on nykyään käytössä netin kautta toimiva rekrytointijärjestelmä. Niistä näkyy hakijalle täytettävä verkkolomake. Järjestelmiä käytetään erityisesti rekrytoinneissa, joissa vastaajien määrä saattaa olla suuri. Näin yrityksen rekrytointivastaavan on helppo etsiä hakemuksia avainsanoilla ja silmäillä hakijoiden työkokemus ja pätevyydet avaamatta liitteitä.

Samalla profiililla voi yleensä hakea muitakin yrityksen avoimia tehtäviä. Kun järjestelmän lomake on kerran täytetty huolellisesti, seuraavalla hakukerralla pääsee helpommalla.

MITÄ TEEN ENNEN LOMAKKEEN TÄYTTÖÄ?

Tee ensiksi valmiiksi CV ja hakemus ennen kuin alat täyttää järjestelmän verkkolomaketta. Lomakkeen täyttäminen on helpompaa, kun sinulla on tarvittavat tiedot koottuna jo valmiiksi. Tämän lisäksi lomakkeella saattaa olla aikaraja, joten huolehdi, että sinulle ei tule kiire.

MITEN TÄYTÄN VERKKOLOMAKKEEN?

Verkkolomake on täytettävä tarkkaan ja huolella, vaikka siinä kysyttäisiinkin samoja tietoja kuin sinulla on jo CV:ssäsi. Kaikki kentät on täytettävä, sillä aukot huomataan nopeasti tietojasi tarkastettaessa. Muista myös, ettei kaikkiin lomakkeisiin edes voi liittää liitetiedostoja, joten kaikki tarvittava tulee täyttää suoraan verkkoon.

Tiivistä olennainen tieto osaamisestasi kenttiin annetun merkkimäärän puitteissa. Muista korostaa osaamista, joka on olennaista haetun tehtävän kannalta. Älä vain kopioi hakemustekstiäsi kenttiin tai vastaa vain parilla sanalla!

MUUTA HUOMIOITAVAA

Kannattaa pitää hakukoneoptimointi mielessä lomakkeen tietoja täytettäessä, sillä rekrytoijat tekevät sanahakuja järjestelmään syötetyistä tiedoista. Käytä osaamistasi kuvaavia avainsanoja täyttäessäsi lomakkeen vapaasti täytettäviä lisätietokenttiä.

Mieti tarkkaan vastauksiasi työtehtävään ja siinä tarvittavaan osaamisen liittyviin avoimiin kysymyksiin. Rekrytoija kiinnittää näihin erityisen paljon huomiota. Hyvillä vastauksilla voit antaa hyvän ensivaikutelman.

SUOSITUIMMAT VIDEOMME

VIIMEISIMMÄT BLOGIPOSTAUKSET

Att skapa nätverk är både möjligt och en möjlighet – vi skapar nätverk hela tiden när vi träffar
LinkedIn en social kanal som är mycket mer än bara en digital CV-bank. Förutom nätverkande erbjuder tjänsten även
Oletko saanut kutsun työhaastatteluun? Onnea, olet herättänyt haastattelijan mielenkiinnon! Todella hieno juttu! Henkselit paukkuen haastatteluun ei kuitenkaan kannata
Ditt CV är ett av dina viktigaste redskap när du söker jobb. Ett bra CV är ett dokument