Teksti: TEK / Kuvitus: Sanna Puutonen

 

Mikä työsopimus oikeastaan on?

Työsopimuksella työsuhteen osapuolet sopivat, millä ehdoilla työntekijä myy työpanoksensa työnantajan käyttöön. Työsopimuksen sisältöön vaikuttaa kolme eri tahoa: laki, työehtosopimus (TES) sekä työnantajan ja työntekijän yhteinen sopimus.

 

Kuinka voin valmistautua työsopimuksen tekoon?

Ota selvää, mikä on yleinen palkkataso vastaavissa tehtävissä koulutuksellasi. TEKin työmarkkinatutkimukset antavat hyvän kuvan ammattikunnan palkkakehityksestä.

Suurissa yrityksissä on usein samat työsuhteen ehdot kaikille kesätyöntekijöille ja harjoittelijoille. Mieti kuitenkin omat reunaehtosi. Onko tärkeämpää saada tiettyä työkokemusta kuin hyvää palkkaa?

Työsopimus kannattaa aina tehdä kirjallisesti. Suullinenkin sopimus on pätevä, mutta sovittuja asioita voi olla vaikea jälkikäteen todentaa ilman niiden kirjaamista.

Tiukkojen opiskeluvuosien välillä tekee mieli lomaillakin. Jos haluat pitää kesällä vapaata, kannattaa keskustella palkallisesta tai palkattomasta lomasta.

Ennen työsopimuksen allekirjoittamista on syytä tarkistaa, ettei siihen jää epäselvyyksiä. Ei kannata jättää neuvotteluissa esiin tulleita työsuhteen ehtoja myöhemmin sovittaviksi. Yhteisen näkemyksen löytäminen allekirjoittamisen jälkeen voi osoittautua vaikeaksi.

 

Tutki nämä työsopimuksestasi!

  • Työsopimuksen osapuolet

  • Työnteon alkamisajankohta

  • Työsopimuksen laatu (määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva työsopimus)

  • Työntekopaikka

  • Työntekijän pääasialliset työtehtävät

  • Palkka ja muut mahdolliset vastikkeet (rahapalkka ja luontoisedut)

  • Palkanmaksukausi (milloin palkka maksetaan)

  • Työaika ja ylitöiden korvaaminen

  • Vuosiloma

  • Irtisanomisaika

  • Työehtosopimus eli TES (jos sovelletaan)

  • Allekirjoitukset (molemmille osapuolille omat kappaleet sopimuksesta)

 

Vastavalmistunut, tarkasta myös nämä työsopimuksestasi!

  • Lomaraha tai lomaltapaluuraha

  • Sairausajan palkka

  • Äitiysvapaan palkka

  • Koulutus

  • Matka-ajan palkka ja matkakustannusten korvaaminen

  • Eläke-, matka- ja muut vakuutukset

  • Kertausharjoitusajan palkka

 

Tarkasta tämä työsopimuksestasi

Säännöllinen työaika on aina merkittävä työsopimukseen. Se voi olla enintään kahdeksan tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa.

 

 

 

Pari faktaa kieltosopimuksista työsopimuksessa

Erilaiset kieltosopimukset ovat aina työntekijän asemaa heikentäviä, joten niihin kannattaa suhteutua varauksella. Erityisesti sopimussakkoihin sitoutumista tulee välttää.

  • Salassapitosopimus: tiettyjen asioiden salassa pitäminen työsuhteen päättymisen jälkeen.

  • Kilpailukieltosopimus: et saa mennä kilpailijalle töihin tai perustaa kilpailevaa yritystoimintaa tiettyyn aikaan työsuhteesi jälkeen.

  • Rekrytointikieltosopimus: et saa tavalla tai toisella ehdottaa työnantajan muille työntekijöille työpaikan vaihtamista työsuhteesi jälkeen.

  • Sivutoimikielto: et saa työsuhteen aikana tehdä työnantajan kanssa kilpailevaa tai päätyötäsi häiritsevää muuta työtä.

 

Katso myös:

 

 

suomi