Teksti: TEK
TEKin opiskelijajäsenenä voit liittyä työttömyyskassaan jo opiskeluaikana –ja sinun kannattaa liittyä! TEKin jäsenten työttömyyskassa on IAET-kassa (Insinöörien, Arkkitehtien ja Ekonomien työttömyyskassa).

Ansiosidonnaisen päivärahan ero peruspäivärahaan on merkittävä
Sinulla on oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan valmistuttuasi, jos olet ollut 34 viikon työssäoloehdon täyttävässä työsuhteessa ja työttömyyskassan jäsenenä. Ansiosidonnaisen päivärahan suuruuden voit laskea IAET-kassan päivärahalaskurilla.
Työssäoloehto täyttyy, kun kassan jäsen on tehnyt työttömyyttä edeltävien 28 kuukauden aikana 34 viikkoa työtä, vähintään 18 h viikossa. Opiskeluaika pidentää tätä tarkasteluaikaa jopa seitsemällä vuodella. Tämä tarkoittaa, että jo muutama kesätyö ja työsuhteessa tehty diplomityö täyttävät työssäoloehdon. Työn voi siis kerätä pätkissä, sitä ei tarvitse tehdä yhteen putkeen. Sen ei myöskään tarvitse olla oman ammattialan työtä.
Liity IAET-kassan jäseneksi
Kassan jäseneksi kannattaa liittyä mieluiten heti ensimmäisen työsuhteen aikana. Kassan sääntöjen mukaan kassaan liittyessä pitää olla työsuhteessa. Työpaikka on ilmoitettava liittymisen yhteydessä. Kassan jäsenyys alkaa liittymispäivästä, jos maksat laskun eräpäivään mennessä.
Katso myös:








