Lähettänyt käyttäjä ttkirja

Teksti: Sanna Puutonen

Kokosimme täsmäohjeet, joiden avulla työstät portfoliosi edustuskuntoon.

 

Mikä?

Portfolio on työnäytekansio, jonka tarkoituksena on esitellä kokoajansa osaamista. Portfoliota käytetään haettaessa töitä tai opiskelupaikkaa, oman ammatillisen kehittymisen seurannassa ja opitun itsearvioinnissa.

 

Rakenna portfoliostasi tarina

Portfolioon valitsemiesi projektien tulisi kertoa sinusta jotain olennaista suunnittelijana ja esitellä samalla ammattitaitoasi. Ole siis kriittinen: mieti millä perusteella valikoit työsi. Kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan tuoda esiin yhdellä kertaa. Esimerkiksi pikkutarkat detaljikuvat ja lennokkaat öljyvärimaalaukset eivät välttämättä istu samaan portfolioon. Aloita portfolio parhaalla työlläsi ja lopeta toiseksi parhaaseen. Näin luot lukijalle paitsi hyvän ensivaikutelman, myös lopuksi vakuuttuneen mielikuvan taidoistasi.

 

Erotu hyvällä yleisvaikutelmalla

Kaikkein tärkeintä jokaisen opiskelijan portfoliossa fuksista maisteriin on yleisvaikutelma. Työnantajat selaavat hakuprosessin aikana läpi kymmeniä portfolioita. Kun jokaisessa on esitelty likipitäen samat, kouluissa vuodesta toiseen toistuvat kurssityöt, muodostuu erityisen kiinnostavaksi hakijan taito rakentaa ja sommitella näistä töistä kokonaisuus. Luo portfoliollesi visuaalinen ilme ja noudata sitä kaikissa taittoratkaisuissasi. Liitä jokaiselle portfolion sivulle oma nimesi ja yhteystietosi, projektin numero tai tunniste ja sivunumerot. Elementit helpottavat lukijaa sekä tuovat taittoon rytmiä ja selkeyttä. Käytä värejä hillitysti. Taittamalla portfoliosi valkoiselle sivupohjalle varmistat, että se näyttää hyvältä myös tulostettuna.

 

Muista myös painattaa portfoliosi

Tee portfoliostasi sähköinen, pdf-muotoinen versio sekä perinteisempi tulostettu ja sidottu dokumentti. Sähköisen portfolion voit lähettää työnhakuvaiheessa liitetiedostona toimistoille. Ota sidottu versio mukaan mennessäsi haastatteluun. Se antaa sinusta skarpin kuvan ja helpottaa töittesi tarkastelua. Portfolion tehtävä on kertoa visuaalisista taidoistasi, CV puolestaan on dokumentti, johon kokoat ammatillisen historiasi ja muut taitosi tekstimuodossa.

 

Sovella nihilismiä CV:n teossa

Visuaalista alaa opiskelevankaan ei kannata lähteä kikkailemaan CV:n ulkomuodolla: sisältö on tärkein. Minimalistisen selkeä CV ja visuaalisesti vaikuttava portfolio tukevat toisiaan vastakohtaisuudellaan ja osoittavat, että niiden laatija on ymmärtänyt molempien merkityksen oikein.

 

Hallitse työnhakupatterisi

CV ja mahdollisesti työhakemus ovat portfoliosta erillisiä dokumentteja. Liitä portfolioon kuitenkin omat yhteystietosi ja pieni luettelo hallitsemistasi ohjelmista. Päivitä portfolio ja CV tasaisin väliajoin materiaalin ja kokemuksen karttuessa. Työhakemus kannattaa laatia aina uudestaan jokaista hakemaasi työpaikkaa varten.

 

Portfolio netissä?

E-portfolio on internetissä julkaistava työnäytekokoelma, joka yleensä kootaan omien verkkosivujen yhteyteen. E-portfoliota käyttävät erityisesti verkkoviestinnän suunnittelijat mutta enenevissä määrin myös graafikot, muotoilijat ja arkkitehdit. Netissä julkaistava portfolio on helppo linkittää esimerkiksi sähköpostiin, eikä sen avaaminen rasita vastaanottajan konetta liitetiedoston tavoin. Se myös tarjoaa käyttäjälleen kuvaa ja tekstiä monipuolisempia keinoja tuoda osaamistaan esiin sekä toimii ilmaisena mainoksena suunnittelijan töille.

Muistilista portfolion kokoajalle

1. Tee portfoliostasi eheä, yhtenäinen tarina

2. Visualisoi portfoliostasi johdonmukainen, selkeä kokonaisuus typografian, sommittelun ja värien avulla.

3. Aloita portfoliosi kansilehdellä

4. Liitä portfoliosi alkuun yhteystietosi, valokuva sinusta ja lyhennelmä teknisistä taidoistasi.

5. Käytä portfolion jokaisella sivulla toistuvia tunnisteita, jotka helpottavat lukijaa (sivunumerot, yhteystiedot, projektin numero)

6. Sijoita paras työsi portfolion alkuun ja toiseksi paras loppuun.

7. Portfolio ei ole planssi. Taita sivuille vain vähän materiaalia. Täyteen ahdetut aukeamat luovat tukkoisen tunnelman. Koosta portfolio maksimissaan kymmenestä projektista.

8. Käytä hillitysti värejä ja taita kuvat ja teksti valkoiselle sivupohjalle. Näin varmistat, että portfoliosi tulostuu oikeanlaisena tulostimesta riippumatta.

9. Liitä portfolion mukaan hakemuskirje ja cv. Näytä visuaaliset taitosi portfoliossa ja esittele työhistoriasi ulkoasultaan selkeän ja yksinkertaisen CV:n avulla.

10. Arvioi portfoliosi ennen sen lähettämistä eteenpäin. Mieti, miksi valitsit juuri nämä työt? Mitä portfoliosi kertoo sinusta suunnittelijana ja persoonana?

 

Artikkelia varten haastateltiin arkkitehti ja graafikko Tuomas Siitosta, joka pyörittää omaa toimistoaan Helsingin Jätkäsaaressa.

 

Katso myös:

 

suomi