Lähettänyt käyttäjä ttkirja

Teksti ja kuva: Niclas Storås

Tuubio on kaikkea muuta kuin perinteinen kesätyöpaikka. Viikko alkaa maanantaioluella.

 

Useat yritykset tapaavat juhlia työviikon päättymistä, mutta nettiradiota kehittävässä Tuubiossa käytäntö käännettiin päälaelleen.

– Me ajateltiin, että on kivempi tulla töihin, Oskari Pétas sanoo.

Automaatio- ja systeemitekniikkaa Aalto-yliopistossa opiskelevat Pétas ja Lauri Andler perustivat kahden kylterin kanssa oman kesätyöpaikkansa jo toista kertaa. Tosin heidän mukaansa oma firma ei edes tunnu työltä.

– Tässä on vapautta ja vastuuta, Oskari sanoo.

Tuubiolaisten on tultava toimistolle kello 11 mennessä. Välillä he tosin paiskivat hommia kellon ympäri ja ideointi jatkuu myös vapaa-ajalla. Haastattelun aikaan palvelun kehitysvaihe on meneillään eivätkä Lauri ja Oskari halua vielä paljastaa sen yksityiskohtia. Kyseessä on ”personoitu ja oppiva radiokanava”.

– Radiossa on paljon muutakin kuin musiikkia, nuoret yrittäjät vihjailevat.

Mutta miten oma firma polkaistaan käyntiin? Andler ja Pétas osallistuivat viime kesänä Aalto-yliopiston opiskelijoiden yrittäjäyhteisö Aaltoesin Summer of Start-ups -ohjelmaan, jossa haudutetaan uusia yrityksiä. Siitä on ollut hyötyä. Myös oikea porukka helpottaa yrityksen perustamista. Tuubiolaiset kiittelevät Aalto-yliopiston antamia yhteistyömahdollisuuksia. Firman pystyttämisessä on byrokratiaa, jonka koukeroissa luoviminen on tutumpaa kauppislaisille kuin teekkareille.

– Lukemalla saa jonkinlaisen käsityksen, mutta kannatta käydä tapahtumissa ja kysellä miten asiat hoituvat. Se on oikeastaan pakko, vaikka kaverin kanssa, joka tuntee jo piirejä, Andler neuvoo.

Perustajanelikkoa yhdistää myös yhdysvaltalainen parikymppinen country-tähti Taylor Swift. Yrityksen nimi syntyi lontoolaisessa pubissa Swiftin keikkamatkalla.

– Kirjoitimme lautasliinalle Tuubio, koska täytyi kokeilla, miten britit lausuvat nimen. Kaksi peräkkäistä u-kirjainta herätti ihmetystä, Pétas kertoo.

Määrittelemätön