Teksti: TEKin urapalvelut / Kuva: Sanna Puutonen

Tämä CV-ohje kertoo, mitä CV:ssä tyypillisesti on. Se ei ole ehdoton. Muista kuitenkin, että suomalaiselle työnantajalle tämä rakenne on tuttu ja selkeä. CV:si ehdottomasti tärkein ominaisuus on selkeästi esille tuleva tieto todellisesta osaamisestasi ja kokemuksestasi. 

 

Otsikko

CV tai ANSIOLUETTELO

 

Päivämäärä

Merkitse päivä, jona lähetät CV:si työnantajalle.

 

Valokuva

Valokuva personoi CV:si. Käytä asiallista kasvokuvaa, loma- ja harrastuskuvat kannattaa unohtaa. Saa hymyillä!

 

Henkilö- ja yhteystiedot

Kerro nimesi, syntymäaikasi ja mielellään myös syntymäpaikkasi. Siviilisäätyä ei tarvitse kertoa. Anna ajantasaiset yhteystiedot, joilla sinut saa nopeasti kiinni. Laita lisäksi nimesi ja CV:n sivunumero esimerkiksi dokumentin alatunnisteeseen.

 

Koulutus

Aloita tämänhetkisistä opinnoistasi: nimike (esimerkiksi tekniikan ylioppilas – olet kandi tai DI vasta, kun paperit ovat kourassa), oppilaitos sekä opintojesi aloitusajankohta. Kerro myös opintosuuntauksesi, pää- ja sivuaineesi, sekä lopputyösi aihe. Opintopisteesi suhteutettuna tutkintosi kokonaisopintopistemäärään kertoo työnantajalle, missä vaiheessa opintojasi olet. Jos tiedät varmuudella, että valmistut parin kuukauden sisällä, voit lisätä myös arvioidun valmistumisajankohdan.

Listaa suorittamasi tutkinnot uusimmasta vanhimpaan, päättyen ylioppilastutkintoosi. Hakemasi tehtävän kannalta oleelliset tutkintoihin liittymättömät muut koulutukset, esimerkiksi yksittäiset kurssit, voit kirjata otsikon ”Muu koulutus” alle. Kerro näistä myös laajuus opintopisteinä tai viikkoina.

 

Työkokemus

CV:si tärkein osio. Älä stressaa, jos oman alasi työkokemusta ei ole vielä ehtinyt kertyä – arvokasta osaamista karttuu myös muista kesä-, tunti- tai vaikkapa vapaaehtoistöistä.

Kirjoita työkokemuksesi aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Kunkin tehtävän kohdalla kerro ensin tittelisi/nimikkeesi, sitten työnantajasi sekä työskentelyajankohtasi. Mikäli työnantaja ei ole kovin tunnettu, liitä mukaan myös lyhyt kuvaus. Oleellisinta on konkreettisesti kertoa, millaisia omat työtehtäväsi ovat olleet: mitä teit, minkälaisessa roolissa, keiden kanssa ja millä työvälineillä, sekä mitä sait aikaan.

 

Kieli- ja IT-taidot

Käytä sanallista arviointia (erinomainen, hyvä, perusteet) osaamistasosi kuvailemiseen. Kielitaidoista voit mainita erikseen kirjallisen ja suullisen osaamisesi tason. IT-taidot voit luokitella esimerkiksi toimisto-ohjelmiin, käyttöjärjestelmiin ja ohjelmointikieliin.

 

Luottamustehtävät ja harrastukset

Tässä osiossa pääset näyttämään persoonaasi. Luottamustehtävien ja harrastusten kautta pääset myös osoittamaan kokemusta, jolla voi olla painoarvoa varsinkin, jos sinulla ei vielä ole paljon työkokemusta. Voit avata kokemustasi konkreettiselle tasolle ja kertoa, mitä olet saavuttanut ja mitä taitoja olet oppinut. Mainitse sellaiset harrastukset, jotka ovat oikeasti aktiivisia.

 

Varusmiespalvelus

Voit kertoa varusmies/siviilipalveluksesi paikan, ajankohdan sekä sotilasarvosi. Voit kertoa myös mahdollisesta erityiskoulutuksesta, jota sait palvelusaikana.

 

Katso myös:

 

 

suomi